Showing posts with label lifestyle. Show all posts

MY TWO CENTS ABOUT BUYING CLOTHES


Nämä kuvat on otettu Venetsiassa, jossa kävimme elokuisella lomamatkallamme. Poikkeuksellisen lempeä sää helli meitä ja paikka oli positiivinen yllätys, mutta kaupungista lisää myöhemmin, sillä tänään mielessäni ovat vaatteet!

Kun päätin alkaa karsimaan tavaroitani ja vähentämään kulutusta, vaatteet olivat ensimmäisenä listallani. Olen ostanut niitä lähinnä sitä haaveiden tulevaisuutta varten, jossa minulla on niille käyttöä, jossa itseasiassa mahdun niihin ja jossa ihmiset ihailevat erehtymätöntä tyylitajuani. On selvää, että sitä tulevaisuutta saa odotella, joten olen päättänyt pärjätä jatkossa suunnilleen sillä, mitä minulla nyt on. Mutta mitä minulla oikeastaan on?

Päätin laskea jokaikisen vaatteeni. Jätin pois ainoastaan alusasut ja ulkotakit. Laskin myös paljonko olin kuluttanut rahaa niihin. Tulos: 1550 euroa, 106 vaatetta. Kuluttajatutkimuslaitoksen mukaan nainen pärjää 88 vaatteella, joten selkeästi minulla on niitä yli tarpeen.



Ensiajatus oli ryhtyä ostolakkoon, mutta kuten ihmedieetit, sellaiset eivät ole pysyvä ratkaisu ongelmaan. Päätinkin haastaa itseni siinä, että jatkossa ostan vain muutaman vaatteen vuodessa käytössä kuluvien tilalle, ja nekin mielellään second hand-ostoksina tai kestävällä tavalla tuotettuina, laadukkaina yksilöinä. Tällä hetkellä vaatekaapissani on vielä paljon ketjuliikkeiden vaatteita, mutta en ole ihan varma kuinka paljon haluan enää jatkossa tukea halpatuotantoa. Siispä luovuutta kehiin ja hyödyntämään päätä asujen valinnassa lompakon sijaan!

Jakku / Bik Bok 
Mekko / Thaimaasta
Laukku / DKNY
Ballerinat / Pariisista

HELPPO HOUSE BURGER


Tämä superhelppo annos on versioitu yhdestä Morrison's-ravintolan burgerista, jota syön aina kymmenen euron tarjouspäivinä ja joka on hyvää, rehellistä mättöruokaa. Siis kaikkea muuta kuin mitä minun pitäisi syödä. :D Hyvä makucombo, mutta ei turhaa kikkailua. Katkaravut sopivat hyvin yhteen bearnaise-kastikkeen kanssa, vaikka sitä ei virallisesti äyriäisille ole tarkoitettukaan. Kylkeen rapeaksi paistettuja bataattiranskalaisia, vähän majoneesia ja lasi kylmää colaa. Enjoy! 

House Burger & Bataattiranskalaiset

Hampurilainen:
Hampurilaispihvi ( oman maun mukaan valmistettu!)
Hampurilaissämpylä
15-20 katkarapua
Bearnaisekastiketta 50-100 gr 
Punasipulia
Tomaattia
Salaattia

Bataattiranskalaiset:
1 iso bataatti per kaksi syöjää
Öljyä
Suolaa
Pippuria
Paprikamaustetta

Kurkkumajoneesia

Kuori ja leikkaa ensiksi bataatti mahdollisimman tasapaksuisiksi siivuiksi. Pese ne vedellä ja kuivaa huolellisesti, näin saat pois ylimääräistä tärkkelystä ja ranskalaisista tulee paistaessa rapeampia. Laita ranskikset esim. kulhoon ja kaada sekaan hieman öljyä missä pyörittelet ne. Sitten mausta makusi mukaan - suolaa voi käyttää reilustikin taittamaan bataatin makeutta. Paista ranskalaisia pellillä 225 asteessa noin 30 minuuttia - siihen asti kunnes ovat kypsiä. Voit vielä lisätä suolaa paistamisen jälkeen jos tarvitsee. Ranskisten ollessa uunissa voit valmistaa pihvit pannulla, sulattaa katkaravut ja viipaloida tomaatin ja punasipulin. Sitten vain kokoamaan burgereita: Bearnaisekastiketta kuuluu olla runsaasti ja katkaravut sekoitetaan siihen mukaan, sen jälkeen se levitetään pihvin päälle. Ranskalaisia varten voi tarjolle laittaa dippikulhoon vielä kurkkumajoneesia tai vastaavaa. 

Ja sitten vain herkuttelemaan!

MEHUSTETUT LAKRITSILUUMUT

Talven ruoissa on ihan oma makumaailmansa, ja sitä kaipaa vähän erilaisia asioita lautaselleen kuin taas kesällä. Itselläni sokerihammasta kolottaa talvisin erityisen pahasti, ja silloin tulee herkkuja nautittuakin normaalia enemmän. Tästä Hyvää Joulua-keittokirjasta löytyneestä reseptistä tuli kestosuosikki, jota söimme ensimmäisen kerran riisipuuron kanssa, mutta on se syntisen hyvää ihan sellaisenaankin. Kastikkeen makeuteen tuo lakritsi oman vivahteensa, ja luumutkin maistuvat ihan uudelta näin tehtynä. Tämä resepti on todella helppo ja nopea toteuttaa, joten suosittelen tämän kokeilemista ainakin kerran! Voi olla ettei se jää viimeiseksi...

Mehustetut lakritsiluumut

5-6 annosta

500 g tuoreita luumuja
1 dl vettä
1 dl sokeria
1/2 sitruunan mehu
1 tl lakritsijauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tähtianista
ripaus suolaa

Pese ja lohko luumut, poista kivet. Mittaa kaikki ainekset kattilaan, kiehauta ja keitä hiljaa poreillen 15-20 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä. Lusikoi luumut liemineen purkkiin, sulje kansi ja säilytä viileässä. Voit tarjota luumut kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera. 


ENSIOSTOS MULBERRYLTA




Mulberryn tuotteiden ajatonta ja yksinkertaista kauneutta olen jo jonkin aikaa ihaillut, ja vaikka laukunmetsästys on vielä kesken niin jotain pientä tuli hankittua tarpeeseen. Vaihdoin pari viikkoa sitten antiikkisen Nokiani uudehkoon iPhoneen ja tarvitsin sille suojakuoren. Mulberrylla oli sopivasti ale joten tilasin sieltä oak-värissä suojan, ja se on juuri niin ihana kuin odotinkin! Pehmeän nahan pitäisi ikääntyä käytössä kauniisti ja neutraalin värin vuoksi suoja sopii kaiken kanssa hyvin yhteen. Olen tämän myötä entistäkin vakuuttunempi siitä, että seuraavaksi laukukseni tulee Mulberry!

TULIAISIA USASTA

Olen siinä mielessä surkea shoppailija, että edes Yhdysvaltojen tavarataivas ei saanut minua sekoamaan ja ostamaan matkalaukkua täyteen tavaraa. Minulla oli hyvin selkeä näkemys siitä, mitä haluan ja mitä en, joten ostoksetkin olivat sen mukaiset. Niistäkin vähistäkin asioista mitä ostin, muutaman myin pois Suomessa kun totesin, että en tarvitsekaan niitä.

Calvin Kleinilta löysin täydellisesti istuvan vesiputouskauluksellisen juhlamekon, joka sopii sellaisenaan virallisiin tilaisuuksiin ja erilaisilla asusteilla maustettuna vapaamuotoisempiin juhliin. Sitä katsoessani en voi välttää mielleyhtymän tekoa House of Cards-sarjan Claire Underwoodiin, mutta hänhän onkin ultratyylikäs nainen! J.Crew-liikkeestä ei minun ollut tarkoitus mitään ostaakaan vaan katsella vain asuinspiraatiota mallinukeilta, mutta nähdessäni tuon raitapaidan tiesin heti, että siinä se on: se täydellinen raitapaita! 3/4-hihat, reilu kaula-aukko, täydellinen hillitty sinisen sävy ja kangas vahvaa puuvillaa. Minun on nykyään muuta vaikea pitää päällä kun se on niin pirun mukavakin.



Lompakkopuolella halusin itselleni pienen kukkaron joka sujahtaisi pikkulaukkuihin tai crossbodyyn, ja mielellään ruskeana. Ralph Laurenin nahkakukkaro olikin odotettu löytö ja tällainen olisi tehnyt mieli ostaa mustanakin! Siinä on vielä ketjussa avainrengas, mutta itse olen pitänyt sitä kukkaron sisällä.

Mustan lompakonkin sain, Kate Spaden mallistosta. Merkki oli minulle uusi tuttavuus, Suomessa kun näitä ei taideta myydä? Lompakon normaalihinta oli pökerryttävän kallis, mutta tämä kaukonainen oli alelöytö. Se tosin on niin hyvälaatuista, hyväntuoksuista nahkaa ja kauniisti viimeistelty, että varmasti on normaalihintansakin arvoinen. Ulosvedettävän rannehihnan ansiosta se toimii myös pienenä clutchina johon saa juuri ja juuri kortit, avaimet ja huulipunan. Täydellistä. ♥