MENESTYMISEN MYYTISTÄ

Jokainen meistä on kuullut, että kuka tahansa voi menestyä kun vain uskoo asiaansa, on tarpeeksi yritteliäs ja ahkeroi tavoitteidensa eteen. Oli tavoite sitten unelmatyöhönsä pääseminen, huippulahjakkaaksi tuleminen, menestyksekkään yrityksen perustaminen tai vaikkapa rikastuminen, onni on vain itsestä kiinni, eikö vain? 

Sen jälkeen kun kiinnostuin pari vuotta sitten itseni kehittämisestä sekä talousasioista, olen lukenut läpi lukemattomia motivoivia kirjoja, kirjoituksia ja kuunnellut inspiroivia podcasteja, joissa kaikissa menestyminen on ollut yksi keskeinen aihe. Ensin ne innostivatkin minua ja tuntui, kuin niistä olisi saanut uutta draivia saada elämässään jotain vähän enemmän aikaiseksi. Pikkuhiljaa innostuksen rinnalle tuli kuitenkin toinen, nakertava tunnetila joka ei ottanut jättääkseen: riittämättömyyden tunne.

Koin jonkinlaista syyllisyyttä huomattuani, että en kyennytkään saavuttamaan kaikkia parempaan elämään liittyviä tavoitteita, joita olin vaivihkaa itselleni asettanut. Kun sitten luin siitä, miten kaikki on omasta toiminnasta ja motivaatiosta kiinni ja kuinka menestys on oikeilla askelilla ihan nurkan takana, se pikemminkin lannisti kuin innosti. Epäonnistumisiani kerratessa en tullut ajatelleeksi sitä, että vika ei ehkä ollutkaan minussa vaan siinä miten korkealle olin riman asettanut.

Vaikka ensin koin olevani vain ilonpilaaja joka ajatuksillaan tahraa yleisen yes I can-henkisen suorittamispöhinän, Helsingin Sanomissa julkaistu juttu nuorten aikuisten kokemasta menestymisen paineesta osoitti, että en ehkä olekaan niin yksin asiani kanssa kuin luulin. Mitä enemmän olen nyt katsellut ympärille, olen ollut aistivinani, että menestyksestä kenties onkin tullut normaaliksi mielletty tila: jonkinlainen perustaso, johon jokaisen olisi hyvä yltää. Media, some ja yhteiskunnalta tulevat signaalit tuntuvat kaikki vain vahvistavan sitä. Koska menestyminen kuitenkin yleisesti käsitetään sellaisena, että sinulla menee yhdellä tai useammalla elämän osa-alueella keskimääräistä paremmin, on ymmärrettävää miksi jokainen ei pääse siitä osalliseksi, jo ihan tilastollisen mahdottomuuden vuoksi.

Kaikki esimerkiksi eivät voi olla yhtä aikaa rikkaita tai kuuluisia. Lahjakkuudenkin suhteen monella tulee raja vastaan, vaikka kuinka jaksaisi harjoitella sen 10000 tuntia. Ja onpa tuurillakin osansa pelissä: joidenkin kohdalle se osuu, toisten ei. Vaikka omaan asenteeseen ja jaksamiseensa ihminen voikin vaikuttaa, on meillä hirveän erilaiset lähtökohdat siinäkin. Menestymisen myytillä tarkoitankin sitä, että kauttarantain meille uskotellaan kaiken olevan mahdollista kaikille, vaikka se ei sitä olisi. Kun sitten iso joukko ihmisiä tavoittelee samoja asioita ja kilpailee paalupaikoista, syntyy väistämättä niiden menestyjien lisäksi myös ihmisiä, jotka mieltävät itsensä epäonnistujiksi ja syyllistävät itseään, osa ajautuen syvempiinkin aallonpohjiin.

Siitä syystä sitä toivoisi, että kun unelmia myydään, jossain olisi edes pienen pieni disclaimer missä lukisi, että menestys ei aina ole vain itsestä kiinni, ja että kaikkien ei edes tarvitse menestyä. Että ei se elämän onnellisuus ole vain siitä kiinni, miten skaalaudut suhteessa toisiin ihmisiin. En tällä missään nimessä halua viedä kunniaa niiltä jotka ovat menestyneet kovalla työllä, omilla ansioillaan ja jotka nauttivat siitä mitä tekevät, enkä toisaalta halua myöskään vähätellä omaa elämääni, vaan lähinnä sanoittaa sitä, miltä tuntuu kun tavoitteet ja resurssit saavuttaa niitä ovat pahasti ristiriidassa keskenään.


Näiden ajatusten pohjalta olenkin alkanut katsoa menestystä eri näkökulmasta. Vaikka edelleen ihailen monia menestyneitä ihmisiä, olen tajunnut, että minun ei tarvitse yrittää seurata juuri heidän jalanjälkiään. Olen sen sijaan löytänyt uusia idoleita ihmisistä jotka ovat tajunneet jo aikoja sitten, että elämä voi olla oikein hyvää vaikka ei osallistuisikaan yhteiskunnalliseen kilpajuoksuun vaikkapa vauraudesta, älykkyydestä, kauneudesta tai työurasta: ihmisiä joiden kaltainen haluaisin sisimmässäni itsekin olla. Se on opettanut minulle, että menestystä onkin monenlaista.

Tästä päästään siihen, että menestys kannattaa määritellä itse, sen sijaan että antaa ulkopuolisten paineiden tehdä se sinun puolestasi. Meillä jokaisella on tietty määrä resursseja, ja se osaltaan määrittää sitä mihin pystymme, mitä jaksamme, mihin asti pääsemme. Kun sovitamme tavoitteemme omien kykyjemme, intohimojemme ja jaksamisemme mukaan ja onnistumme tekemään parhaamme niiden luomien raamien pohjalta, siinä on jo ihan riittävästi menestystä!

Ehkä on siis aika lakata rankaisemasta itseään siitä, mihin ei ole yltänyt ja sen sijaan kiittää itseään siitä, mitä on saavuttanut. Olla armollinen itselleen. Joskus realiteettien kohtaaminen ja oman rajallisuutensa tajuaminen ei ole lannistavaa, vaan päinvastoin. Vaikka itsestä ei olisikaan kiipeämään yhteiskunnan tikkaita pitkin korkeimmille sijoille, sitä voi kuitenkin olla oman elämänsä sankari. Ja se on kaikista tärkeintä.