KESKENERÄISEEN KOTIIN MUUTTAMISEN SIETÄMÄTÖN KEVEYS


Siperia opettaa, ja remontoiminen myös. Kun käy kokemattomana täyttä remonttia vaativan kohteen kimppuun, eivät asiat aina mene ihan niinkuin on optimistisesti ajatellut. Remonttiin varattu aika ja raha tuli ja meni, ja niin siinä sitten lopulta kävi, että meidän piti muuttaa täysin keskeneräiseen asuntoon. Vaikka työtä on koko ajan jatkettu, kodista uupuu edelleen aika keskeisiäkin asumisen elementtejä, kuten keittiötä ja kylpyhuoneen kalusteita, pienemmistä viimeistelyistä puhumattakaan!

Olemme kuitenkin suhtautuneet koko touhuun parhaamme mukaan rennosti, asuvathan monet muutkin täystuhon keskellä ja hyvin tässä on opittu jo luovimaan tavaralaatikoiden ja remonttiroinan keskellä, joita ei vain saa mihinkään. Kuvia varten vähän raivasin tiloja, mutta kaaos täällä oikeasti vallitsee...toivottavasti kuitenkin niistä voi jo vähän nähdä, mihin suuntaan ollaan menossa!







Seuraavan kuukauden aikana olisi tarkoitus päästä remontin osalta lähelle valmista enkä malta odottaa, että kaikki mitä olen visioinut kiinteiden ratkaisujen ja sisustusasioiden suhteen pääsee konkretisoitumaan! Ja kunhan viimeiset ruuvit on ruuvattu ja homma saatu muutenkin pakettiin, pääsen iskemään budjettiakin pöytään. Hauskin vaihe lienee kuitenkin se, kun pääsen laittamaan ennen ja jälkeen-kuvia, sillä aikamoinen ero tässä tulee alkuperäiseen verrattuna. :)

6 comments

  1. Mikä ihana tämä sohva on?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei! Se on Ikean jo tuotannosta poistunut sohva, nimeä en enää muista. Käytettynä varmasti voi löytää ja tähän malliin myydään päällisiäkin vielä esim. Bemzissä. :)

      Delete
  2. Uudempi ostospostaus oli tosi mielenkiintoinen ja jätti kytemään innostuksen, ehkäpä minä voisin tehdä saman? Hmm. Kommentoin kuitenkin tähän, koska haluaisin tiedustella, mistä tuo ihana bambupöytä on?

    Tykkään muuten sun blogista älyttömästi, vaikka en ole aiemmin tainnut kommentoida. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei siitä vaan tekemään, olisi tosi mielenkiintoista lukea samasta aiheesta myös sinulta! On jäänyt blogista käsitys, että harkitset tarkkaan uusia hankintoja, itsellä vielä vähän tekemistä sen kanssa..:) Bambupöytä on oikeasti senkki ja löytyy Granitista, mutta toimii pöytänä tosiaan vallan mainiosti, ehkä jopa paremmin.

      Ja kiitos valtavasti, ihana kuulla! Teidän blogi on omien lemppareiden joukossa, päivittäin tulee käytyä. :)

      Delete
  3. Hei, jos oikein näin, niin teiltäkin puuttuu vielä kynnykset tai ainakin tuosta makuuhuoneen oviaukosta. Meilläkin on sama tilanne ja olisikin halunnut tietää millaiset kynnykset olette ajatelleet asentaa? :)
    - Anna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei! Juu kynnykset ovat vielä asentamatta mutta sopivan väriset tähän meidän lattiaan löytyivät Bauhausin valikoimasta. Sieltä sai tammisia kynnyksiä valkolakalla ja ilman, sävyissä oli jonkin verran valinnanvaraa. Meille tulee matalat, oliko nyt 9mm paksuiset kynnykset joilla leveyttä 9,2cm. :)

      Delete