Kulutustani ja rahanmenoani tarkasti seuraava juttusarja ehti täyttää vuoden ja on aika koota noiden 12 kuukauden aikana kertynyt tavara ja mietteet yhteen: hieman pelokkaasti olen ynnännyt summia nähdäkseni mihin olen rahani laittanutkaan! Sarjan ensimmäiset osat löydät täältä sekä täältä.
Ylläolevasta kuvasta pöytä mukaan laskettuna taas löytyy kaikki, mitä ostin viimeisten kuuden kuukauden aikana. Kuvasin "saaliini" pian Japanin matkalta palaamisen jälkeen, jolloin tuoreessa muistissa oli vielä se tunne, miltä tuntui kun kaikki tarvittava mahtui pieneen matkalaukkuun. Se oli kevyt, vapauttava fiilis, ja hetken aikaa tavarasta vapaa elämä tuntui aivan mahdolliselta. Sitähän voisi alkaa vaikka nomadiksi!
Pian kuitenkin tulin siihen tulokseen, että esteetikon elämässä usein vain tahtoo olla tietty määrä materialistisia iloja enkä minä ihan kaikesta osaisi luopuakaan. Moni ostoksistani on sellaista, mitä olen katsonut tarvitsevani ja joiden uskon tuottavan minulle iloa vuosienkin päästä, mutta paljon on myös sellaista, jota en ehkä nyt tulisi enää hankkineeksi. En hae kulutustottumusteni muutoksella mitään äärimmäisen minimalismin astetta, vaan sopivaa balanssia rahanmenon ja tavaramäärän välillä. Toistaiseksi se on vielä hakusessa, sillä nyt kun katson taaksepäin kulunutta ostosvuotta, on selvää, että tässä on esiteltynä se syy miksi kotimme täyttyvät tavaroista. Pienetkin määrät ja mitättömimmätkin ostokset kumuloituvat ja täyttävät kaappitilaa luoden tarpeen joko uudelle säilytystilalle tai vanhoista tavaroista luopumiselle. Sitä on vain niin vaikea muistaa siellä kaupassa...
Varsin maltillinen summa, joka tosin on epäilemättä osittain kirppislöytöjen ja halpatuotannon ansiosta. Yksikin vähän kalliimpi ostos ja koko vuoden budjetti olisi mennyt kerralla. Toisaalta ehkä se olisikin hyvä juuri niin? Enemmän laatua, vähemmän tavaraa. Jäin koukkuun tähän tilastoimiseen, joten olen edelleen jatkanut ostosten merkitsemistä ylös nähdäkseni, mitä tuleva vuosi tuo kulupuolella tullessaan. Edessä saattaa olla joitain huonekaluhankintoja kotiin, mutta pienempää tilpehööriä en voi juuri sanoa tarvitsevani lisää. (haluhan on tietysti täysin eri asia.) Jospa se tasapaino vielä joskus löytyisi!
Ps. En ollut aiemmin ihan rehellinen. Oikeasti ensimmäisestä kuvasta puuttuu pari kasvonaamiota, kasvovesi sekä kaksi kappaletta alushousuja - ne eivät jo käyttöön otettuina vain kerta kaikkiaan olleet tarpeeksi kuvauksellisia joten jätin ne suosiolla pois. Kuluissa ne on kyllä huomioitu. / toim. huom.
Seuraatko omaa kulutustasi jotenkin? Jos seuraat, niin miten ja mistä syistä? Täällä ruudun takana kihistään halusta tietää muidenkin kokemuksia aiheesta. :)
No comments