TALVISTA TUNNELMAA VALOILLA





Jos jotain hyvää pitäisi tästä vuodenajasta keksiä, se on se kun saa luvan kanssa hieman hiljentää vauhtia ja käpertyä kotikoloonsa nauttimaan lämmöstä ja valosta, jotka ovat nousseet arvoon arvaamattomaan, kun aurinkoa ei juuri näy ja pakkanen nipistelee ulkosalla poskia. Pienhiukkaspäästöistä viis, kynttilät saavat palaa ja lyhtyjen ripottelua sinne tänne on harrastettu jo muutaman viikon ajan. 

Makuuhuone alkoi nyt talven tullen näyttää entisellään turhan kolkolta, mutta ilme muuttui huomattavasti kotoisammaksi jo maton ja muutaman lisätyynyn avulla. Taitaa olla niin, että olen sittenkin enemmän runsauden kuin minimalismin ystävä - ainakin talvisaikaan. Lyhtyjä ja kynttilöitä on ihana poltella iltaisin samalla kun lueskelee lehteä, unikin tulee sen jälkeen paremmin!




Äidiltä saamani kaunis puinen koristesermi pääsi kirjaimellisesti uuteen loistoon kun keksin laittaa sen taakse rautalankaledit, joiden valo korostaa kauniisti sermin muotoja. Koska valot toimivat paristoilla, voi sermiä liikutella helposti paikasta toiseen. Oikeasti pidän sitä eteisessä, mutta photoshootin ajaksi oli parempi laittaa se paikkaan johon tulee edes hieman luonnonvaloa, eteisemme kun on asunnon pimein kohta. Siellä sermi tuokin paljon kaivattua lisävaloa! 

2 comments

  1. Voi, kuinka kaunista teillä onkaan! Ihastuttavaa! Lempeää joulun odotusta! Tuija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanista sanoista ja hyvää joulun odotusta sinnekin! <3

      Delete