Tänä vuonna päätin olla maltillinen joulukoristelujen kanssa ja joulukuusi, jouluiset kasvit sekä runsas määrä kynttilöitä ja valonauhoja on riittänyt oikein hyvin. Nyt kelpaa kotona muutenkin olla ja tunnelmoida, kun saimme vihdoin olohuoneeseen maton. Ei vain ulkonäkösyistä, vaan ihan käytännönkin: kodin lattiat kun ovat jääkylmät! Elloksen Tanger-matto saa toimia jalkojemme lämmittäjänä siihen asti, että pääsen seuraavan kerran Marokkoon ostamaan ihan aidon Beni Ouarain-maton.
Diptyquen huumaavan tuoksuinen kynttilä viimeistelee tunnelman: Benjoin-kausituoksu vietteli minut jo kaupassa ja kotona se levittää mausteisen mystistä tuoksuaan silloinkin, kun se ei pala.
Kuusi saa minimalistine koristeluineen seisoa olohuoneen "pulmanurkassa": paikassa johon mikään huonekalu ei oikein tunnu istuvan ja joka kuitenkin tyhjänä näyttää liian kolkolta. Kuka tietää jos jätänkin kuusen tuohon pitemmäksi aikaa? ;)
Olin muuten kovasti toivonut, että voisimme viettää tätä joulua uudessa kodissa, mutta se toive jäi nyt toteutumatta kun mitään sopivaa ei ole vieläkään tullut vastaan. Ehkä ensi vuonna meillä käy parempi onni asuntokaupoilla ja sen kunniaksi voisi sitten koristella ihan aidonkin kuusen!
Ihana koti!
ReplyDeleteKiitos! :)
DeleteVoi teilläkin on kauniin tunnelmallista! :) Vitsi kun voisi yhdistää kultaista omaankin sisustukseen, mutta sitten menisi kyllä vähän turhan paljon uusiksi.. :D
ReplyDeleteTuttu tunne, minulla oli vuosi sitten vielä huonekaluja joissa teräksen väriä ja kyllähän se hallitsi sisustusta sen verran, ettei muita metalleja oikein osannut siihen yhdistää: toisaalta taas, sitähän sanotaan että se on muotia joten jos haluat sitä kultaa sisustukseen niin sekaan vaan! :D
Delete