ATLASVUORET MAROKOSSA

Huikean näköistä, eikö? Atlasvuoristo Pohjois-Afrikassa on lähes Alppien korkuinen ja tuplasti pidempi vuorijono, jonka majesteettiset maisemat tarjoavat vuorien ystävälle loputtomasti silmänruokaa, etekin Korkealla Atlaksella Marokon keskiosissa. Sen ylimmälle huipulle, Jebel Toubkalille, on suhteellisen helppo patikoida kahdessa päivässä. Siksi se onkin hyvin suosittu kohde vuorikiipeilijöille. Alueella on myös lukuisia patikointireittejä ja kauniita laaksoja, ja tämä kaikki sai meidät valitsemaan Marokon talvilomakohteeksemme.

Kahden päivän vuoristolomamme alkoi Imlilistä, joka on pieni kylä Toubkal-vuoren juurella. Sieltä lähtee suurin osa patikointireiteistä, ja siksi se on paras paikka aloittaa vuoriin tutustuminen. Kylä on silti hiljainen, ja etenkin talvikuukausina kanssaturistia voi olla jopa vaikea nähdä. Majoitusolosuhteet yllättivät meidät: vaikka emme odottaneetkaan eurooppalaista tasoa, olivat majapaikat jopa marokkolaisittain kehnoa tasoa: simppeleitä savitaloja, ei aina lämmitystä, meidän tapauksessamme ei myöskään lakanoita, lämmintä vettä tai sellaisia pikku asioita kuten valaistusta kylpyhuoneessa tai vessapaperia. Aamupalaksi pelkkää pölyltä maistuvaa leipää ja oliiveja. Voitte siis kuvitella, että vietimme ulkosalla kaiken mahdollisen ajan!

Luonnolla onkin tapana yleensä parantaa kaikki kehnosta majoituksesta johtuvat traumat, eikä tämä paikka tehnyt poikkeusta. ;)

Kuten vuorilla aina, sää vaihteli aika lailla aurinkoisen lämpimästä hyytävään tuuleen ja vesisateeseen, joka alkoi ylempänä vuorella ja muuttui vielä ylempänä lumisateeksi. Talviaikaan lämpötila on pitkälti kiinni auringonpaisteen määrästä,  ja pilvisellä säällä sitä kiskoi pipoaan syvemmälle päähänsä. Meillä ei ollut halua eikä varusteita yöpymiseen Toubkalin huipulle vievän reitin varrella, joten huipulle emme edes pyrkineet, mutta kokeilimme mihin asti päivässä ehtisimme. Lumirajan yläpuolelle ainakin, missä kasvillisuus oli jo todella niukkaa ja tuuli pöllytti lunta vasten kasvoja. Olisimme voineet jatkaa, mutta mukavuustekijät voittivat ja lähdimme takaisin laskeutumaan siitä noin kolmesta kilometristä, minne asti olimme päässeet. Hassua, ettei tarvinnut tulla kuin puolisen tuntia alas niin taas paistoi aurinko ja pystyimme istahtamaan nauttimaan eväitämme. Samalla sai nauttia varjojen iltapäiväleikeistä rinteillä ja ihastella jäätiköitä ylempänä, ja vehreämpänä aukeavaa maisemaa alempana. Eräästä kohdasta näimme esteettömästi horisonttiin, missä vastaan kartan mukaan tulee meri. Huikeaa, huikeaa.

Paluumatkalla yksi paikallinen vastaantullut mies näki mieheni repussa aurinkokennolaturin ja innostui siitä niin, että huuteli perään millä hinnalla hän sen voisi ostaa, ja haluammeko vaihtaa sen johonkin. Ei ollut ensimmäinen kerta; lähes kaikki tuolla on vaihdettavissa johonkin, rahaa ei välttämättä edes tarvitsisi jos olisi paikallisten himoitsemia asioita mukana. Vaatteita myös kovasti olisi haluttu vaihtaa, mutta me emme niistä halunneet luopua. :)

Hassua muuten , että satuin juuri katsomaan Sormusten Herra-trilogiaa, ja osa näistä maisemista tuo mieleeni Keski-maan. Karua, mutta kaunista. Seuraavassa postauksessa luvassa vielä lisää kauneutta Marokon vuoristoisilta seuduilta!