ALPIT - A LOVE STORY

Dramatisoitu otsikko! Mutta totta se on, pidän Alpeista valtavasti. Tulen varmasti tulevien vuosien aikana olemaan vakiovieras niillä lakeuksilla, haaveillen salaisesti siitä hetkestä kun uskallan vihdoin tarttua kiipeilyvarusteisiin ja pistää riskiä peliin. Toistaiseksihan olen vain patikoinut, ja pysynyt potentiaalisesti vaarallisista paikoista kaukana...

Alpit ovat valtavan kauniita joka näkökulmasta, katsokaa vain tuotakin kuvaa jonka otin Suurelta Saint Bernardin solalta. Miten tuollaista maisemaa ei voisi rakastaa! Väsyneitä jalkojaan ei edes huomaa, kun patikointireissuilla maisemat vaihtuvat koko ajan ja samakin vuori muuttuu ihan erilaiseksi kuvakulman vaihtuessa. Kun vielä oppii tunnistamaan kuuluisimpia vuoria, on niidenkin bongaaminen kaukaisuudesta palkitsevaa. Vuorissa on jotain majesteettista, paljon ihmistä suurempaa. Omat murheet tuntuvat pieniltä siellä ollessaan, ja mieli tuntuu vapaalta. Alpeilla olo on kuin vapauttava retriitti kaikesta maallisesta.

Olen tehnyt tuttavuutta Alppeihin lähinnä Italian ja Sveitsin kautta, mutta valtionrajoilla ei Alpeilla ole juurikaan väliä; siellä ollaan ensisijaisesti Alpeilla ja vasta toissijaisesti kyseisessä maassa. Kulttuuri ja arkkitehtuuri ovat yhteneväistä ja kieletkin menevät iloisesti sekaisin: Italiasta löydät vahvasti ranskankielisiä alueita ja niin pois päin. Vuorilla kulkevat ihmiset ovat kansallisuudesta riippumatta ystävällistä porukkaa, ja iloisia kasvoja näkee joka paikassa. Ihmisten rakkaus kotiseutuunsa näkyy ja kuuluu. Monesti sitä on jäänyt suustaan kiinni, vaikka aina yhteistä kieltä ei olisikaan!

Minulla on työn alla muutama matkakertomus Alppien alueelta, ja tarkoitus olisi myös tämän kesän Toscanan matka koostaa kuviksi ja tarinoiksi. Toivottavasti niistä on iloa muillekin! :)

Muita Alppeihin rakastuneita? Jos sinulla on omia tarinoita jaettavaksi, heitä linkkiä - ryhdyn oitis lukijaksi!