CANYONLANDS NATIONAL PARK

Oletko aina unelmoinut Grand Canyonin näkemisestä? Hienoa, niin on tehnyt 5 miljoonaa muutakin ihmistä, vuosittain. Sen verran Amerikan kuuluisin kanjonimaisema kerää reunoillaan väkeä, toki ansaitusti. Mikäli kuitenkin haluat uhkeita maisemia aivan itsellesi, on sinulla muutama vaihtoehto, joista yksi kiehtovin on Canyonlands National Park. Suuntaa siis katseesi Arizonasta koilliseen, Utahiin!

Canyonlandsin kansallispuisto on pääosin Colorado- ja Green River-jokien kaivertamaa erämaamaisemaa, jossa syvyyserot eivät ole niin radikaaleja kuin Grand Canyonissa, mutta epätodellisen näköistä maisemaa se on yhtä kaikki. Olet saattanutkin nähdä Canyonlandsia tietämättäsi, sillä se näyttelee pääosaa mm. elokuvassa 127 tuntia.  Meillä puisto sai olla näyttämönä kahden päivän ajan, kun patikoimme sen uumenissa. Puistossa käy vain vähän vierailijoita vuosittain, joten siellä todella saa olla rauhassa, ainakin toistaiseksi. Juteltuamme erään puistoa tuntevan naisen kanssa hän veikkasi, että kävijämäärät nousisivat seuraavien vuosien aikana merkittävästi. Onhan paikka hillittömän täynnä intiaanien jättämiä jälkiä, erikoisia luonnonmuodostelmia ja lähes koskematonta erämaamaisemaa.

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme paikkaan nimeltä Island in the Sky, joka on muuta ympäristöään korkeammalla oleva pöytävuori. Ensimmäiset kuvat on otettu sen reunoilta, ja sieltä avautui huikea näkymä alas maantasalle ja sieltä vielä alemmas kanjoneihin. Päivän patikkaretkeksi valitsimme reitin, joka menisi pöytävuoren rinnettä alas ja jatkuisi tuonne alas asti, kanjoneiden valkoisille reunoille. Pystysuoraa vuorenrinnettä alas (ja ylös!) meno oli paitsi jännittävää, myös hyvin raskasta. Reisilihakset sai kyytiä, mutta tällainenkin antiurheilija löysi itsestään fyysistä poweria, kun palkintona oli aina uusi kuvakulma maisemaan. Monen tunnin kulkemisen jälkeen palkitsimme itsemme vielä evästauolla kanjonin reunalla istuen ja ilta-auringon syleilemää maisemaa ihaillen.

Seuraavana päivänä lähdimme patikoimaan keskellä päivän kuuminta aikaa kohti kartalla olevaa pientä pistettä, jossa kerrottiin olevan Ute-intiaanien raunio. Reitti kulki nelivetotietä pitkin, joka monissa kohdissa ei ollut tie lainkaan, vaan pelkkää upottavaa hiekkaa. Kansallispuistoissa autolla pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti, sen jälkeen käyttöön on otettava joko neliveto tai jalat. Monille alueille ei pääse ollenkaan ilman kunnon maastoautoa, sillä välimatkat ovat patikoijalle liian pitkiä.

Jo 7 kilometrin matka suuntaansa erämaan paahteessa on todellinen tuskien taival, ja välillä kiroilinkin mielessäni, että on tämäkin tapa viettää lomaa! Maisemat onneksi jälleen kerran saivat aina aika ajoin meidät unohtamaan kurjan tilamme, ja jossain kohtaa osuimme kaiken kuivuuden keskellä joen varteen, jossa kasvusto oli runsasta, jopa suomalaisen näköistä. Siellä kelpasi väsyneitä jalkoja uitella ja katsella sammakonpoikasia pienissä lätäköissä. Näiden muutamien purojen ja lähteiden avulla erämaan asukit selviytyvät, mutta helppoa se ei ole, etenkään ihmisille jotka täällä ennen asuivat. Saapuessamme raunioille (pieni vartiotorni korkealla kallionkolossa, ks. kuva alempana) ihailimme sitä hetken aikaa ja istuimme kallioiden varjoon syömään evästä, miettien samalla, millaista se elämä alueen intiaaneilla on ollut. Olimme jo etukäteen tutustuneet siihen, miten intiaanit ovat satoja vuosia sitten viljelleet, metsästäneet ja miten he olivat eläneet, ja aikamoista kekseliäisyyttä he ovat käyttäneet hyödyntäen kaiken, mitä saatavilla on ollut - erään puun pehmeästä kaarnasta sai esimerkiksi vaippoja!

Paluumatka sujui illansuussa tulomatkaa miellyttävämmin, ja palattuamme totesimme käyttäneemme 14 kilometrin reissuun noin 8 tuntia - edes tasaisessa maastossa liikkuminen ei ole kovin nopeaa tuolla päin! Reitillä ei ollut yhden ainokaista sielua lisäksemme, ja se oli ollut sekä hienoa että vähän karmivaakin: jos jotain sattuisi, apua ei olisi lähettyvillä. Kansallispuistoissa harvemmin puhelimetkaan toimivat eikä Canyonlands ollut tässä poikkeus. On ihan hienoa, että sivistyneenkin maailman keskellä on vielä monia paikkoja, joita nykyaika ei täydessä mittakaavassa ole saavuttanut!

"...the most weird, wonderful, magical place on earth—there is nothing else like it anywhere."