ARCHESIN KANSALLISPUISTO

Yhdysvaltojen länsipuolella on sykähdyttäviä maisemia niin paljon, että parasta on vaikeaa, ellei mahdotonta valita. Meille jäi kuitenkin erityisesti mieleen Suomen kokoinen Coloradon ylätasanko ja niin sanottu Four Cornersin alue: paikka, jossa kohtaavat Utahin, Coloradon, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Sieltä löytyy Yhdysvaltojen suurin kansallispuistokeskittymä, lukuisia kansallismonumentteja, kadonneen alkuperäiskansan raunioita sekä vertaansa vailla olevaa erämaamaisemaa kanjoneista Kalliovuoriin. Kuriositeettina on hyvä tietää, että "neljän nurkan alueesta" iso osa on alkuperäiskansojen omistuksessa - maa on niin Navajo-, Hopi- kuin myös Ute-intiaanien valtakuntaa.

Utahin osavaltiossa on monta upeaa kansallispuistoa, joista tutustuimme kahdeen: Arches ja Canyonlands sijaitsevat kätevästi lähellä toisiaan, joten toista ei kannata nähdä ilman toista. Alueet saavat hyvin erilaisen määrän kävijöitä, sillä siinä missä Arches on helposti saavutettavissa valtaväylältä käsin ja on suhteellisen pieni pinta-alaltaan, Canyonlands on valtavampi ja muusta maailmasta eristäytynyt.

Ensimmäisenä lähdimme tutustumaan Archesiin, jossa nimensä mukaisesti on kaaria. Yli 2000 luonnon muovaamaa hiekkakivikaarta, tarkalleen ottaen. Maisema on ensi alkuun kuin klassisesta lännenelokuvasta, mutta syvemmälle puistoon mentäessä maaston muodot alkavat muistuttaa abstraktin taiteilijan luomuksia.

Maisemiin kontrastia tuo erämaan kuivuus ja paahtava kuumuus, jota vasten horisontissa kuitenkin siintävät lumihuippuiset La Sal-vuoret, jotka ovat osa Kalliovuoria. Punainen hiekkakivi elää koko ajan, ja mihin tahansa katsotkin, et voi välttyä näkemästä luontoäidin taidenäyttelyä. Parhaat ja rauhallisimmat maisemat ovat tarjolla puiston pohjoispäädyn noin 10 kilometrin pituisella patikointireitillä, joka kulkee karujen maisemien läpi ja enimmäkseen kallioiden päällä. Hiekkakivikaaria siellä on nähtävissä useita, myös maailman pisimmäksi tituleerattu, yli 88-metrinen komeus. Tarjolla on kuitenkin myös muita eroosion kovertamia muodostelmia ja niinpä lähdimme rykimään reittiä eteenpäin, iltapäiväauringon jo hellittäessä otettaan.

Maisemat olivat sykähdyttäviä, joskus kirjaimellisestikin kun jouduimme menemään yli tai ali paikoista, missä väärä askel tai tasapainon menettäminen osoittautuisivat kohtalokkaiksi. Reittiä kuljetaan melko hitaasti paikoittain, mutta enimmäkseen se on miellyttävä kulkea ja sopii ihan peruskuntoisellekin kulkijalle. Liian vaikea haaste tuli eteemme kuitenkin reitin loppusuoralla, missä olisi pitänyt mennä kallionkielekkeen reunaa pitkin muutaman metrin matka. Jalansijat olivat kaltevat, mistään ei voinut pitää kiinni ja pienikin kengän lisahdus ja alhaalla odottaisi varma kuolema. Tätä ylitsepääsemätöntä estettä en kyennyt ylittämään, ja yrittäessäni vain lamaannuin ja aloin itkeä. Ei auttanut kuin peruuttaa takaisin. Yleensä en hermostu mistään, mutta kun niin teen, se on sitten täysillä. Yritimme kiertää jostain muualta, mutta jatkamaan pääsi vain tuosta ainoasta kohdasta. Takaisinkaan ei enää voisi lähteä, sillä pimeä ehtisi laskeutua ennen kuin pääsisimme turvallisesti takaisin. Pelastajat onneksi tulivat takaamme: ikäisemme jenkkipariskunta jotka olivat ilmeisesti kuolemaa kaihtamattomampia ja menivät ohitsemme, minkä jälkeen pariskunnan mies piti minua kädestä kiinni kun salamannopeasti luikahdin pelottavan osuuden yli...:D Jatkoimme matkaa nelistään ja juttelimme mukavia, oli hauska päästä kuulemaan elämästä Yhdysvalloissa ja kerroimme tietysti omastamme Suomessa. Jossain kohdassa jouduimme vielä ohittamaan kallionseinämää pitkin ison lammikon, mutta sehän ei enää tuntunut missään! Parkkipaikalle palattiin hämärän laskeutuessa, heipateltiin uudet tuttavuudet ja jatkettiin yöksi motelliin nukkumaan. Seuraavana päivänä edessä olisivat taas uudet seikkailut!

Tietoja:
Arches National Park, Utah
Pinta-ala: 310,3 km²
auki vuoden ympäri
Sisäänpääsy: 10 $/ auto