Pompeiji sijaitsee etelä-Italiassa, lähellä Napolia ja on oiva päiväretkikohde. Kätevimmin paikalle pääsee autolla, jonka voi parkkeerata kohtuullisella korvauksella johonkin monista yksityisistä parkkipaikoista. Vaikka sisäänkäynnin luona vaikuttaisikin olevan ruuhkaista, on rauniokaupunki niin iso, että suuretkin ihmismassat katoavat sen yli 60 hehtaarin uumeniin, ja usein siellä saa kulkea tyhjiäkin katuja pitkin. Me jopa eksyimme sinne, niin valtava se on. Turistina on hyvä tiedostaa olevansa potentiaalinen uhka paikan säilymiselle, joten on hyvä kunnioittaa raunioita eikä tehdä mitään sellaista, joka edistäisi kulttuuriperinnön tuhoutumista. Pompeiji on kärsinyt valtavasti ryöstelystä, väärin toteutetuista arkeologisista kaivauksista sekä kävijöiden runsaasta määrästä. Lisäksi se lähialueineen on alati uhan alla: Vesuvius on Manner-Euroopan ainoa aktiivinen tulivuori, jonka odotetaan purkautuvan vielä joskus.
Se, mikä Pompeijissa erityisesti kiehtoi, oli nähdä miten samanlaista elämä on ollut kaksituhatta vuotta sitten. Oli kauppoja, baareja, jalkakäytäviä, puutarhoja, vesivessoja, hanavettä ja köyhien sekä rikkaiden taloja. Graffititkaan eivät ole uusi keksintö, sillä jo muinoin ihmiset osasivat raapustaa kädenjälkiään julkisille paikoille. Osa niistä on asiallisia, osa ei niinkään. Eri paikkoihin raaputetut tekstit ovat olleet tärkeä lähde muinaisen latinan tutkimisessa, ja Pompeiji muutenkin on tarjonnut nykyajan tutkijoille paljon sellaista tietoa antiikin maailmasta, jota ei mistään muualta olisi mahdollista saada. Tärkeitä löydöksiä on tehty myös Pompeijin naapurikaupungista Herculaneumista, joka tuhoutui samanaikaisesti purkauksessa.
Pompeijista ja Herkulaneumista kaivettuja esineitä, patsaita ja taidetta ei löydä niinkään kaupungista itsestään, vaan Napolin kansallismuseosta. Siellä vierähtää helposti kokonainen iltapäivä aarteita ihmetellessä. Täysi-ikäiset pääsevät myös tutustumaan eroottiseen kabinettiin, jossa esillä on lähes pornograafista taidetta jota kaivauksissa on löydetty. Kannattaa ehdottomasti vierailla, ilman sitä Pompeiji-kokemus jää vaillinaiseksi.
No comments