PAAHDETTA KUOLEMANLAAKSOSSA

Death Valley taitaa monien mielessä edustaa lähinnä valtavaa paahteista suolatasankoa, mutta se on paljon enemmän: Alaskaa lukuunottamatta Yhdysvaltojen suurin kansallispuisto, joka antaa kattavan läpileikkauksen erämaan monista kasvoista: suolatasankoja, hiekkahyynejä, kanjoneita, vuoria ja julmaa erämaata. Yhdysvaltain kuumimpana ja kuivimpana paikkana se on ankara kohde niin siellä eläville kasveille ja eläimille kuin myös turisteille.

Sinne ei myöskään mennä tuosta vaan, sillä se sijaitsee keskellä ei mitään ja sinne saa ajaa pitkät pätkät lähes autioita teitä pitkin, saavuit mistä suunnasta hyvänsä. Yosemitesta viisastuneina olimme nyt tankanneet auton huolella sekä bensalla, että juomavedellä. Koska tiesimme, että meillä on vain yksi päivä aikaa, ottaisimme yhden selkeän patikointireitin ja muuten näkisimme puistoa autolla.

Kansallispuiston karttaa tutkiessa käy selväksi, että nyt ollaan patikoijan aarreaitassa: Reittejä on lukemattomia ja ne ovat hajaantuneet niin isolle alueelle, että oma rauha on taattu. Monet reitit ovat vaikeakulkuisia, pitkiä ja niissä on suuria korkeuseroja, mutta usein ne vievät kiehtoviin kohteisiin, joita pääsevät näkemään vain ne harvat, jotka jaksavat vaeltaa teittömillä taipaleilla montakymmentä kilometriä. Alueella on useita aavekaupunkeja ja -kyliä, joista on jäljellä hökkeleitä ja raunioita, joskus pystyssä olevia rakennuksiakin, tarjoten aikamatkan menneisyyteen sadan vuoden taakse, jolloin alueella kaivettiin milloin mitäkin ja yhteisöjä syntyi ja tuhoutui tiuhaa tahtia.
Vannoimme, että ensi kerralla tulemme ja "löydämme" ainakin kaksi aavekaupunkia, niin kiehtova ajatus niistä meidän mielestä on!
Halusimme välttää ihmismassoja sekä toisaalta myös kokea nahoissamme helteisen sään, jolloin reitiksi valikoitui vähän vähemmän suosittu reitti ympäri "badlandsia" - en tiedä, miten tuon sanan suomentaisi, mutta se on hyvin kuvaava. Badlands oli tässä tapauksessa lietekivestä muodostunutta maastoa ja kukkuloita, joiden värit vaihtelevat ja jossa kuljetaan veden muodostamissa kuivissa uomissa, ilman varjoa, ilman suojaa. Alueella on kaivettu booraksia yli sata vuotta sitten ja vanhoista kaivoksista on vielä joitain jälkiä nähtävissä.




Ei tarvinnut tarpoa kuin hetki, kun olimme jo pyörtymäisillämme - eikä todellakaan oltu lähelläkään kuumimpia lämpötiloja! Asteita oli silti reippaasti yli 30 celsiusta, ei pienintäkään tuulenvirettä eikä juuri lainkaan varjoa. Joskus harvoin johonkin kohtaan muodostui pieni varjo, ja kipitimme sinne viilentymään. Mitään elämää emme nähneet, muutamaa kitukasvuista, mahdollisesti kuollutta pensasta lukuunottamatta. Itseasiassa emme myöskään kuulleet mitään. Ei sitten mitään.
Siellä oli niin hiljaista, että se oli jopa karmivaa. Jos olit paikoillasi, kuulit ainoastaan korviesi huminan. En ole elämässäni ollut niin hiljaisessa paikassa ja hiljaisuus saikin matkan jälkeen aivan uuden merkityksen. Myös taivas oli siellä epätodellisen sininen, ja kontrasti vaaleita kallioita vasten suuri.

Mukaan ottamamme vesi hupeni nopeasti ja lisäksi välillä eksyimme reitiltä - reittikylttejä oli niin harvoin, että käännös väärään suuntaan oli helppo tehdä ja maisemasta ei erottanut, oliko siellä ollut aiemmin vai ei. Tarkoituksenamme oli ollut mennä koko reitti, mutta emme olisi pystyneet siihen sillä varustuksella - nestehukka on todellinen uhkatekijä eikä paikassa ollut verkkoyhteyttä eikä reitillä ollut näkynyt ketään toista kulkijaa. Vielä jos eksyisimme kunnolla niin soppa olisi valmis!

Toivuttuamme hetken autossa lähdimme tarkastamaan ne kuuluisat suolatasangot ja myös melko kuuluisat hiekkadyynit, jotka kohosivat keskellä autiomaata "pikku-Saharana." Leppeän ilta-auringon valossa oli ihana upottaa varpaat hiekkaan ja nauttia rauhasta. Jälleen kerran, vaikka Death Valleyssakin käy paljon vierailijoita, alue on niin iso, että samaan paikkaan harvemmin osuu ketään muuta ja saat olla ihan yksiksesi!




Poistuimme puistosta eri tietä pitkin, Nevadan puolelle jossa vastassa oli vielä yksi aavekaupunki. Sitä ympäröi kukkuloita, joiden rinteillä näimme muutamia mustia aukkoja: vanhojen kaivosten suuaukkoja, jotka kuin kutsuivat kielletylle vierailulle sisäänsä. Houkutteli kyllä, mutta emme menneet, sillä sellainen olisi riskialtista ja typerää. Sen sijaan söimme eväitä ja katselimme talojen raunioita sekä niitä paria vielä pystyssä olevaa rakennusta.
Ilta-aika on aina kaunista katseltavaa Yhdysvalloissa, mutta Death Valleyssa hienoin valoshow alkaa vasta hämärän laskeuduttua: koska alue sijaitsee todella kaukana kaikesta asutuksesta, valosaasteen määrä on siellä lähes olematon. Vielä kun mukaan lisätään laajat tasangot ja USA:n matalin sijainti, tarkoittaa se käytännössä sitä, että kaunein ja kirkkain näkemäsi tähtitaivas alkaa käytännössä jaloistasi. Uudenkuun aikaan voi myös nähdä Linnunradan selkeästi; mahdollisuus, joka nykyisin on tarjolla erittäin harvoissa paikoissa.

Hämärän laskeuduttua jatkoimme matkaa kohti Las Vegasin valoja.

Tietoa:
Death Valley National Park, California
Pinta-ala: 13 518 km²
auki ympäri vuoden
Sis√§√§np√§√§sy: 20 $ / auto 


No comments